Kajaanin tähtitieteellinen yhdistys

Kalenterissa tapahtuu: Kajaanin Planeetta ry - 25 -vuotta

Kevätkauden tapahtumat ja retket ovat nyt kalenterissa. Huomatkaa että joihinkin retkiin pyydetään ilmoittautumisia etukäteen.

Uusi Triton: nro 3/2011

Triton 3/2011 kertoo syyskauden toiminnasta.

Valosaastekysely: Avoinna 29.2.2012. saakka

Verkkokysely on avoinna 29.2.2012 saakka. Lue tiedote.

Planeetta mediassa: Kainuun radio

Kainuun radion haastattelussa puheenjohtajamme Jari Heikkinen kertoo syyskaudestamme ja muusta toiminnasta.

Tornilla tapahtuu: Tulipallokameroita

Kesän aikana Lehtikankaan tähtitornille on laitettu varusteet tulipallohavaintojen aloittamiseksi. Tulipallokameran koeajot suoritetaan syksyllä ja tavoitteena on, että laitteisto olisi sen jälkeen käytössä aina pitkälle kevääseen asti. Jos tällainen toiminta kiinnostaa, ota yhteyttä puheenjohtajaamme!

Tulipallokameran testikuva pilvisestä taivaasta.

Tulipallokameran testikuva pilvisestä taivaasta.

Harrastelijan kuvia: Kuu.

Seuramme jäsen Kalevi Sorsa kuvasi kuuta viikon 7 aikana. Ohessa pari näytettä.

Auringonpilkkuja heijastettuna kankaalle Planeetan tornin sisätiloissa.

Kalevi Sorsan kuu-kuvia.

Havainnointia tornilla: Auringonpilkkuja nähty.

Tornilla järjestetyssä havaintoillassa havainnointiin mm. auringonpilkkuja.

Auringonpilkkuja heijastettuna kankaalle Planeetan tornin sisätiloissa.

Kuvia 24.9.2009 tornilla järjestetystä aurinkotarkkailusta. Kuvaajana Jari Heikkinen.

Meteori- ja tulipallohavainnot
Iltojen jälleen pimetessä meteori- ja tulipallohavainnot taivaalta lisääntyvät. Jos näet tällaisen ilmiön taivaalla, niin täytä Ursan tulipallohavaintolomake. Autat näin tulipalloja metsästäviä alan harrastajia! Lisää aiheesta Ursan wiki-sivuston Meteorien havainto-oppaassa!

Yhteystiedot
Yhdistyksemme puheenjohtajana toimii Jari Heikkinen. Hänet tavoittaa osoitteesta

Pohjolankatu 27 B 58
87100 Kajaani
puh. 040 - 566 0724

Yhdistyksen sihteeri on Pekka Härkönen, jonka yhteystiedot ovat

Väinämöisenkatu 29 A 8
87100 Kajaani
050 543 2433

Seuran sähköpostiosoite on: kajaanin.planeetta@gmail.com

Tähtitornimme sijaitsee Kajaanin Lehtikankaan vesitornin huipulla.


Avaa kartta

Esittelyt
Olemme valmiita esittelemään toimintaamme myös torniaikojen ulkopuolella. Tällaisia tarpeita varten olemme koostaneet seuraavat kolme pakettia kattamaan tyypillisimmät tapaukset. Matkapaketissa seuramme edustaja(t) matkustavat tarvittaessa kauemmaksikin.

Tutustumispaketti 1

Sisältö:
- Paikka tähtitorni
- Tähtitornin ja kaluston esittely
- Kajaanin Planeetan toiminnan esittely
- Kulut: 2e/vierailija

Tutustumispaketti 2

Sisältö:
- Paikka tähtitorni
- Esitelmä tähtitieteestä
- Kajaanin Planeetan toiminnan esittely
- Tähtitornin ja kaluston esittely
- Tähtitaivaan havainnointi (säävaraus)
- Kulut: 2e/vierailija

Matkapaketti

Sisältö:
- Esitelmä tähtitieteestä
- Kajaanin Planeetan toiminnan esittely
- Havaintovälineiden esittely
- Tähtitaivaan havainnointi (säävaraus)
- Kulut: matkakustannukset

Web-sivuston ylläpito
Huomautuksia ja kehitysehdotuksia otetaan vastaan yhteystiedoissa mainittuun sähköpostiosoitteeseen.

Valid XHTML 1.0 TransitionalValid CSS!